Client story

NutraQ:n uudet raikkaat toimitilat

JLL suoritti tarvemäärityksen, vastasi vuokralaisedustuksesta tilahakuvaiheessa ja vuokrasopimusneuvotteluissa, sekä projektinjohdosta ja sisustussuunnittelusta

Size

650 m2

Location

Helsinki

Haaste

NutraQ halusi päivittää toimistotilansa vastaamaan paremmin toiminnan tarpeita, ja siirtyä Keravalta lähemmäs Helsingin keskustaa. JLL toimi NutraQ:n edustajana tilahausta toteutusvaiheen sisustussuunnitteluun ja projektinjohtoon asti.

Ratkaisu

JLL suoritti henkilöstökyselyyn ja haastatteluihin perustuvan tarvemäärityksen, vastasi vuokralaisedustuksesta tilahakuvaiheessa ja vuokrasopimusneuvotteluissa, sekä projektinjohdosta ja sisustussuunnittelusta sopivan kohteen löydyttyä Pasilasta, Triplan vierestä.

Kyselyn ja haastatteluiden avulla tunnistettiin muun muassa vanhan toimiston vahvuuksia ja kehityskohteita. Erityishaasteena oli eri tiimien hyvinkin erilaisten tarpeiden yhteensovittaminen: asiakaspalvelussa työpäivä kului pitkälti puhelimessa puhuen, ja toisissa tehtävissä taas kaivattiin työrauhaa. Samalla keskinäisen tiedonkulun tuli säilyä luontevana, ja myös hyvästä yhteisöllisyydestä haluttiin pitää kiinni ja luoda sitä tukevat puitteet.

Huolellisen tarvemäärityksen tuloksena syntyi yksityiskohtainen tilaohjelma, jolla kiteytettiin NutraQ:n tilatarpeet, sekä laatutasokuvaus, jonka avulla voitiin varmistaa vuokratarjousten yhteismitallisuus ja esimerkiksi sisäilmasto-olosuhteille asetettuihin tavoitteisiin sitoutuminen.

Lopputulos

650 m2 monitilatoimistosta löytyy työpisteet noin 40 henkilölle, ja tilaa tiivistää myös mahdollisen kasvun varalta. Uusissa tiloissa tärkeäksi koettiin tiimien erilaisten tarpeiden ja muuntojoustavuuden huomioiminen tilajaon avulla, toimivat akustiset ratkaisut sekä toimivat ja helposti muokattavat valo-olosuhteet.

Sisustussuunnittelussa tiloihin ei tuotu suoraan NutraQ:n brändivärejä tai -elementtejä, vaan tiloihin luotiin raikas ja pehmeä ilme pastellisten sävyjen ja vaaleiden pintojen avulla. Viherelementit, kuten suuret viherkasvit ja sammalseinä täydentävät sisustusta ja tuovat tiloihin viihtyisyyttä. Taukotila ja kattoterassi palvelevat sosiaalisena kohtaamispaikkana.