JLL toimi SRV:n kaupallisena neuvonantajana 257 uuden asunnon myynnissä. Portfolion kauppahinta on 82 miljoonaa euroa.
© 2021, SARC Arkkitehtitoimisto, SRV, Havainnekuva As Oy Helsingin Pohjantytär
SRV on allekirjoittanut sopimuksen kolmesta kohteesta koostuvan asuntoportfolion myynnistä saksalaiselle sijoittajalle. Korkealuokkaisen portfolion kaikki kohteet sijaitsevat Helsingin seudulla, erinomaisten kulkuyhteyksien päässä. Helsingin Etelä-Haagaan, Espoon Saunalahteen ja Keravan ydinkeskustaan rakennettavien asuntojen vuokrattava pinta-ala on yhteensä lähes 11,500 neliömetriä.
Kohteiden rakentaminen alkaa vuoden 2021 toisella vuosipuoliskolla ja valmistuminen on arviolta vuoden 2023 loppuun mennessä. Kohteet rakennetaan korkeiden laatu- ja ympäristöstandardien mukaisesti ja kaikissa kohteissa tavoitellaan A-energialuokan saavuttamista.
Myyjänä kaupassa toimi SRV Rakennus Oy, joka on osa vuonna 1987 perustettua ja Helsingin pörssissä listattua SRV -konsernia.
Tuomas Kokkila, Head of Transactions, SRV: kiitos ostajan sekä JLL:n tiimeille ammattimaisesta ja tehokkaasta transaktioprosessista. Transaktio itsessään on hyvä esimerkki SRV:n nykyisestä ja tulevasta hankekehityskannasta; kohteita sijainneilla missä vuokralais- sekä sijoittajakysyntä ovat vahvimmillaan ja rakentamista missä tavoitellaan korkeimpia ympäristövaatimuksia.
Tero Uusitalo, Co-Head of Capital Markets, JLL Finland: olemme erittäin ylpeitä ja tyytyväisiä saadessamme kunnian auttaa SRV:tä tämän korkealuokkaisen asuntoportfolion myynnissä. Kauppa on hieno osoitus vahvasta kansainvälisestä sijoittajakysynnästä laadukkaita vuokra-asuntoja kohtaan hyvillä sijainneilla. Kauppa on myös osoitus forward funding-struktuureiden kasvaneesta kysynnästä, joka kuvastaa sijoittajien lisääntynyttä riskinottohalukkuutta sekä korkeatasoisten asuntosijoitusmahdollisuuksien niukkuutta markkinoilla.
JLL toimi transaktiossa SRV:n kaupallisena neuvonantajana ja Hannes Snellman juridisena neuvonantajana.
About JLL
JLL on johtava toimitilojen asiantuntija, 16,6 miljardin dollarin kokonaisliikevaihdolla ja 6.1 miljardin dollarin nettoliikevaihdolla (2020). Yritys on mukana Fortune 500-listalla. Yli 90 000 työntekijäämme 80 maassa ja lähes 300 toimistossa palvelevat asiakkaitamme laajasti toimitilojen asiantuntijapalveluiden parissa. Olemme Suomen johtava kiinteistöasiantuntija, joka palvelee noin 70 työntekijän voimin Suomen tunnetuimpia yrityksiä ja kiinteistösijoittajia sekä kansainvälisiä asiakkaita. JLL on rekisteröity tavaramerkki, jota käytetään Jones Lang LaSalle Inc. brändinä. Lisätietoja www.jll.com.
SRV
SRV Yhtiöt Oyj (”SRV”, ”Yhtiö”) on suomalainen kiinteistö- ja rakennusalan konserni, joka toimii kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Yhtiö on pörssilistattu ja perustettu vuonna 1987. Yhtiön liikevaihto vuonna 2020 oli 975,5 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 1,000 SRV:läistä sekä noin 4,200 alihankkijan verkoston. SRV:n Suomen liiketoimintaa harjoittaa pääasiassa SRV Rakennus Oy.