Työn tulevaisuutta suuntaamassa
Tutkimusmatka työntekijöiden uusiin odotuksiin ja siihen miten työnantajat voivat tukea työntekijöitään uudessa hybridimaailmassa.
Kilpailu osaavasta työvoimasta kiihtyy samalla kun työnteon tavat ovat muuttuneet nopeammin kuin olisimme osanneet kuvitella. Yritysten tulee tasapainoilla taiten työntekijöiden odotusten ja heille tarjotun tuen välillä –miten varmistaa samaan aikaan yrityksen menestyminen sekä mahdollistaa työntekijöiden kaipaama jousto ja hyvinvointi.
Tutkimuksemme mukaan hybridityön määrä on saavuttanut optimipisteen. Nyt yritysten olisi hyvä hetki suunnata työn tulevaisuutta yhdessä työntekijöiden kanssa.
Kyselytutkimuksen avaintulokset:
- Hybridityön määrä on saavuttanut optimaalisen pisteen, eli tämän päivän toteuma ja toiveet tulevaisuudelta ovat asettuneet linjaan keskenään.
- Työnantajilta odotetaan panostuksia työnteon puitteisiin ja henkilöstön hyvinvointiin, sekä etänä että toimistolla.
- Hyvä elämänlaatu pitää niukasti pintansa työntekijöiden ykkösprioriteettina.
- Toimisto on ja pysyy tärkeänä, tulevaisuudessakin. Sen laatua pitää kuitenkin parantaa, tai työntekijät saattavat äänestää jaloillaan.
- Työntekijät jakautuvat eri hybridityöprofiileihin nyt aiempaa tasaisemmin, ja ääripäiden, etenkin perinteisten toimistotyöntekijöiden, osuus on selvästi kasvanut.
Hybridityön määrä nyt ja 12 kuukauden kuluttua
Kun hybridityö tulee jäädäkseen, se luo uusia haasteita joihin toimisto voi vastata. Optimaalista suorituskykyä ja tuottavuutta ei ole ainoastaan kotona tapahtuva intensiivistä keskittymistä vaativa työ, vaan kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus on ratkaisevassa roolissa - mikä on edelleen tärkein syy ihmisten palata toimistoon tänään.
Kyselyn tulokset perustuvat 800 toimistotyöntekijän vastauksiin Suomessa. Tutkimusaineisto kerättiin verkkokyselynä marraskuussa 2022.