Uutiset

Antti Pelli vahvistamaan JLL Suomen Capital Markets -tiimiä

elokuu 24, 2021

DI Antti Pelli aloittaa 1. syyskuuta projektinvetäjänä (Senior Director) JLL Suomen Capital Markets -tiimissä. Antilla on yli kymmenen vuoden kokemus kiinteistöalalta ja hän on toiminut aiemmin mm. Genestalla ja Spondalla vastaten merkittävien toimistosalkkujen hallinnoinnista. Antilla on myös konsultointikokemusta Pöyryltä. JLL:lle Antti siirtyy Pareto Securitiesilta, jossa hän toimi partnerina vastaten Pareton Suomen kiinteistösijoituksista. Paretolla Antti oli edustamassa mm. Fleming Properties Ab:tä heidän ostaessaan SOK:n pääkonttorin Vallilassa noin 130 miljoonalla eurolla sekä Origa Care Ab:tä heidän ostaessaan noin 50 miljoonan euron hoivakiinteistösalkun Suomesta.

Tero Uusitalo, Head of Capital Markets: ”Tiimimme on kasvanut kovaa vauhtia ja olemme avanneet uusia liiketoimintoja kuten velkaneuvonannon aiemmin tänä vuonna. Olemme erittäin iloisia saadessamme Antin vahvistamaan tiimiämme ja kehittämään edelleen toimintaamme, jotta voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin. Antin kattava kokemus kiinteistöalalta sopii meille erinomaisesti ja saamme arvokasta tietotaitoa etenkin toimisto- ja hoivapuolen hankkeisiimme.”

Antti Pelli: ”Olen erittäin innoissani päästessäni liittymään JLL:n Capital Markets -tiimiin. JLL:n kansainvälinen organisaatio yhdistettynä todella osaavaan paikalliseen tiimiin antaa hienon mahdollisuuden lähteä mukaan transaktioneuvonantoon. Uskon, että erityisesti sijoittajapuolen kokemukseni johdosta pystyn tuomaan lisää osaamista ja näkemystä jo nyt vahvalle tiimille.”

 

Lisätiedot:

Tero Uusitalo

Head of Capital Markets, JLL Finland

+358 40 010 3450

tero.uusitalo@eu.jll.com

Antti Pelli

Senior Director, Capital Markets, JLL Finland

+358 40 550 3625

antti.pelli@eu.jll.com

 

 

About JLL


JLL on johtava kiinteistöalan neuvonantaja 16,6 miljardin dollarin kokonaisliikevaihdolla ja 6,1 miljardin dollarin nettoliikevaihdolla (2020). Yritys on mukana Fortune 500 -listalla. Yli 90 000 työntekijäämme 80 maassa ja lähes 300 toimistossa palvelevat asiakkaitamme laajasti toimitilojen asiantuntijapalveluiden parissa. Olemme Suomen johtava kiinteistöasiantuntija, joka palvelee noin 70 työntekijän voimin Suomen tunnetuimpia yrityksiä ja kiinteistösijoittajia sekä kansainvälisiä asiakkaita. JLL on rekisteröity tavaramerkki, jota käytetään Jones Lang LaSalle Inc. brändinä. Lisätietoja www.jll.com.