Uutiset

JLL perustaa Suomeen Asset Management -palvelun

Maailman johtava kiinteistöneuvonantopalveluiden tarjoaja JLL laajentaa Asset Management -palvelunsa myös Suomeen vastaamaan kasvavaan kysyntään. Uutta palvelua Suomessa tulee vetämään Julia Astrada. 
kesäkuu 06, 2022

Kysyntä Asset Management -palveluille on kasvanut samalla, kun sijoittajien strategiat ovat eriytyneet toisistaan ja toimintaympäristön jatkuva muutos edellyttää aiempaa aktiivisempaa otetta kiinteistöjen hallinnointiin. Historiallisesti Asset Management on tuotettu joko omistajan sisäisin resurssein tai osana Property Management (PM) -palveluita. Varsinkin viimeisen vuosikymmenen aikana on kuitenkin ollut havaittavissa trendi, jossa palvelut ovat alkaneet eriytyä omaksi kokonaisuudekseen.

JLL:n Asset Management -palveluista vastaamaan on nimitetty Julia Astrada 18. toukokuuta 2022 alkaen. Julia toimi ennen JLL:lle siirtymistään eQ:n kiinteistörahastojen vuokrausjohtajana ja kiinteistökehittäjänä.

Julia Astrada: ”Olen innoissani uuden edessä ja hyppään motivoituneena mukaan JLL:n tiimiin. On upea mahdollisuus päästä johtamaan ja rakentamaan palvelua, jolle on todellakin tilausta markkinalla. Tuloksellinen Asset Management vaatii erityisosaamista, jota alamme nyt tarjoamaan myös JLL:n asiakkaille. Aikaisempi laaja kokemukseni kiinteistöjen Asset Management-tehtävistä, vaativista kiinteistökehityshankkeista sekä vuokrauksen johtamisesta on kokonaisvaltainen yhdistelmä, joka tarjoaa erinomaiset lähtökohdat uudessa roolissani vastata asiakkaiden tarpeisiin ja haasteisiin.”

Klaus Koponen, Head of Markets, kommentoi: ”Haluamme auttaa asiakkaitamme lisäämään tehokkuutta ja portfolioidensa arvoa uudella Asset Managment-palvelulla. Vahva kiinteistöosaaminen ja erittäin kokenut vuokraustiimi antaa meille erinomaiset lähtökohdat uuden palvelun lanseeraukselle. On hienoa saada Julian kaltainen rautainen ammattilainen JLL:n markets tiimiin.”

JLL:n Suomen-toimitusjohtaja Tero Lehtonen toteaa: ”Käyttäjien muuttuvat tarpeet sekä sijoittajakentän monipuolistuminen ovat luoneet kasvavan tarpeen ulkoistetuille Asset Management -ratkaisuille. Meillä on valmiiksi vahvaa osaamista vuokrauksen ja kiinteistökehittämisen saralla, jota pystymme jatkossa hyödyntämään osana Julian vetämää AM-palvelujen kokonaisuutta.”

Asset Management -palvelu

Asset Management -palvelu on suunnattu niin kotimaisille kuin ulkomaisillekin kiinteistösijoittajille.Palvelun osana luodaan kiinteistökohtaiset strategiat vuokrauksen ja kiinteistökehittämisen osalta tunnistaen tuotto- ja arvonnousupotentiaali. Portfolion strategian toteutuminen saavutetaan johtamalla mm. vuokrausta, avainasiakkuuksia, PM-palveluntuottajia sekä ESG-kehitystä ammattimaisesti.


About JLL

JLL (NYSE: JLL) is a leading professional services firm that specializes in real estate and investment management. JLL shapes the future of real estate for a better world by using the most advanced technology to create rewarding opportunities, amazing spaces and sustainable real estate solutions for our clients, our people and our communities. JLL is a Fortune 500 company with annual revenue of $19.4 billion, operations in over 80 countries and a global workforce of more than 100,000 as of March 31, 2022. JLL is the brand name, and a registered trademark, of Jones Lang LaSalle Incorporated. For further information, visit jll.com.