Uutiset

JLL toimi Tarkalan neuvonantajana Helsingin keskustassa sijaitsevien liike- ja toimistotilojen myynnissä HOK-Elannolle

toukokuu 05, 2021

Tarkala Oy on myynyt Bulevardin päädyssä sijaitsevat liike- ja toimistotilat HOK-Elannolle. 

Tilat ovat täyteen vuokratut ja suurimpana vuokralaisena toimii HOK-Elanto, joka on juuri uudistanut kohteessa toimivan S-Marketin tilat. Kaupan kohteena olleet liike- ja toimistotilat sijaitsevat kolmen asunto-osakeyhtiön ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa ja tilojen pinta-ala on yhteensä noin 4,700 neliömetriä. 

Christian Björklöf, Toimitusjohtaja, Tarkala: Olemme omistaneet Bulevardin päädyssä sijaitsevat liike- ja toimistotilat yli 20 vuotta ja olleet mukana rakennuttamassa kyseisiä kohteita. Nyt oli sopiva aika luopua kohteista ja olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että kohde löysi hyvän uuden omistajan. Suuret kiitokset HOK-Elanolle sujuvasta yhteistyöstä ja JLL:n projektitiimille ammattimaisesti toteutetusta myyntiprosessista. 

Timo Myllynen, Head of Asset Management, HOK-Elanto: Olemme tarjonneet tässä Bulevardin kohteessa palveluitamme asiakkaillemme asuntokohteiden valmistumisesta lähtien. Korttelissa toimii muun muassa uudistettu S-market Bulevardi ja ikoninen ravintola Salve. Halusimme hyödyntää nyt tarjoutuneen tilaisuuden hankkia kohde omistukseemme. Suuret kiitokset myyjälle ja kaikille mukana olleille neuvonantajille. 

Tero Uusitalo, Co-Head of Capital Markets, JLL Finland: Olemme todella iloisia voidessamme auttaa Tarkalaa liike- ja toimistotilojen myynnissä. Nykyisessä markkinatilanteessa sijoittajat suosivat vahvoja vuokralaisia sekä pitkiä vuokrasopimuksia ja varsinkin päivittäistavaravetoiset kohteet ovat olleet suosiossa pandemian aikana. Myytyjen tilojen erinomainen sijainti Helsingin keskustassa herätti paljon kiinnostusta ja kattavan sijoittajatietämyksen ansioista pystyimme saavuttamaan asiakkaallemme parhaan mahdollisen lopputuloksen. 

JLL toimi Tarkala Oy:n kaupallisena neuvonantajana ja Liuksiala & Co. juridisena neuvonantajana kaupassa.

 

About JLL

JLL on johtava toimitilojen asiantuntija 18 miljardin dollarin kokonaisliikevaihdolla ja 7.1 miljardin dollarin nettoliikevaihdolla (2019). Yritys on mukana Fortune 500-listalla. Lähes 93 000 työntekijäämme 80 maassa ja lähes 300 toimistossa palvelevat asiakkaitamme laajasti toimitilojen asiantuntijapalveluiden parissa. Olemme Suomen johtava kiinteistöasiantuntija, joka palvelee noin 70 työntekijän voimin Suomen tunnetuimpia yrityksiä ja kiinteistösijoittajia sekä kansainvälisiä asiakkaita. JLL on rekisteröity tavaramerkki, jota käytetään Jones Lang LaSalle Inc. brändinä. Lisätietoja www.jll.com